Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuva. Näytä kaikki tekstit

29.8.2013

Toisenlainen


Löysin vanhoista arkistoista sarvikuonon, jolla on hiukan erilainen katse ja iho kuin zombilla.

A

10.8.2013

Ruusu


Pitkästä aikaa omasta mielestä hyvin onnistunut kuva kukasta.

A

28.7.2013

24.7.2013

Mennyttä aikaa


Amurin työläismuseokorttelissa kellot käy edelleen mennyttä aikaa.

22.7.2013

Kesäretki Aulangolla




Piti laittaa taas kolme kuvaa esille kun onnistuneita otoksia oli niin paljon samalta reissulta että ei oikein osannut valita.

A

17.7.2013

The Tall Ships Races Helsinki 2013



 Otsikkokin jo sen kertonee missä tänään on käyty kuvaamassa töiden jälkeen.

A

15.7.2013

Kristallit


A

7.7.2013

Toistensa vastakohdat

...mutta kummatkin yhtä rakkaita.


Haastekuvaan minulla oli ihan muu aihe mielessä kuin meidän 2 kissaa, mutta kun päätin kokeilla valokuvausta muovipussin kanssa niin sattuivat kummatkin sopivasti peräkkäin ja vielä katsomaan eri suuntiin. Muovipussi-tekniikka on vähän hakusessa mutta idea ymmärretty kokeilujen jälkeen vaikkei tähän kuvaan muovipussia tullutkaan.

A

5.7.2013

Sadepäivä

Kyllä kesä kuivaa, niin ne sanovat..

23.6.2013

Nakuttajan ikiuni


Kirkas auringonpaiste ja valkoiset höyhenet olivat hankala yhdistelmä.

22.6.2013

Taitelijat työssä


Katutaide-teemaa tuli mietittyä reissussa useammankin kerran, tässä kohteeksi ovat kerrankin päätyneet tekijät. Ihmisiä tulee kuvattua aivan liian harvoin, ja yleensä silloinkin kuvat ovat hätäisiä räpsyjä, kun ei kehtaa jäädä pitkäksi aikaa kuvailemaan.

21.6.2013

3 kuvan sarja

Uusimmassa Kamera - lehdessä oli artikkeli, jonka innoittamana kuvasin tänään Alppiruusupuistossa oman kolmen kuvan sarjan sekä rajasin ne neliöiksi niin kuin artikkelin voittanut kuvasarjakin oli rajattu.




A

17.6.2013

Amsterdamin kaduilla


Katutaidetta Amsterdamissa. Ja kissa.

15.6.2013

Taikametsä

Ennen näitä sateita mökillä paistoi aurinko.

10.6.2013

Tallinnassa

Viikonloppu vierähti Tallinnassa ja tällä kertaa otin matkaan vain pienen pokkarin, jota oli helppo kuljettaa taskussa. Kovin montaa kuvaa en ottanut reissussa mutta eräs juliste oli niin mainio että, siitä oli pakko ottaa kuva tänne blogiin!



Juliste on Nukketeatterin ja ilmeisesti vielä jonkun Festivaalin mainos.
NUKU Linkistä voi käydä katsastamassa miltä koko juliste näyttää!

Nyt harmittaa etten kuvannut julistetta niin että myös ympäristöä olisi näkynyt, olisi ollut hyvä kuvapari.

A

9.6.2013

Life in plastic, it's fantastic!

Maailmassa tuotetaan 8000 kiloa muovitavaraa joka sekunti. Joka vuosi valtameriin päätyy 6,4 miljoonaa tonnia jätettä. Tässä ihan minipikkiriikkinen osa siitä, kerätty pääosin Havaijilta.



Kansainvälinen muovijäteprojekti nyt esillä Tampereen TR1 taidehallissa.

2.6.2013

Näkemyseroja taitajilla


Haastena tällä kertaa oli Heseltä idea "Katutaidetta", johon päätin ottaa osaa. Tässä oma tulkinta aiheesta, ei niin kauniista kohteesta yritin tehdä kauniimman. Pidän kuvasta mitä enemmän sitä katselen, sillä tuostapa ei heti arvaa mikä on ollut kuvauskohde sekä sain hauskan väripinnan aikaiseksi.

Klikkaile isommaksi!

A

29.5.2013

Kurre


Sain uuden lelun ja tiiliseinän sijaan kurre pääsi testikuvaan.

28.5.2013

Orkidea



 Ensimmäinen orkidea on avautunut, vieressä toinen vielä odottaa.